Sushi ja viini | Sushille sopivat viinit ja sushireseptit

Jättikatkarapunigirejä.
Kuva: Mari Moilanen.

Miten valitaan viini sushille?

Sushille sopivaa viiniä valitessa tulee ottaa huomioon, että sushit ovat makumaailmaltaan mietoja, selkeitä ja usein merellisiä.

Sushi valmistetaan useimmiten rasvaisesta kalasta, ja se vaatii viiniltä hapokkuutta. Sushiaterian valmistuksessa käytetty merilevä ja etikka ovat suolaisia, joten viinissä olisi hyvä olla hieman jäännössokeria. Yksinkertaisena nyrkkisääntönä voidaan todeta, että sushin kanssa sopivat esimerkiksi Alkon makutyypeistä vivahteikkaat ja ryhdikkäät tai lempeät ja makeahkot valkoviinit. Maultaan sushille sopiva viini saisi olla puolikuiva tai kuiva. Rypäleiden kautta ajateltuna riesling-viinit ovat suhteellisen varmoja valintoja. 

Myös kuohuviini tai samppanja on erinomainen pari sushiaterialla. Lempeät ja makeahkot kuohuviinit sopivat hedelmällisellä makeudellaan kevyesti maustettujen sushitahnojen sekä kasvissushien kumppaniksi. Kuiva samppanja toimii kala- ja äyriäistäytteisten sushien kanssa.

Sushille voi valita myös roseeviinin, kunhan valitsee sen kuivempien, riittävän aromaattisten ja "viinillisten" roseeviinien joukosta. 

Mikä viini sushille?

Sushille sopiva valkoviini | Moselland Riesling Kabinett

Moselland Riesling Kabinett on Moselin alueelle tyypillinen puolimakea viini, joka sopii hyvin seurustelujuomaksi viilennettynä sekä aasialaisen, hieman maustetumman ruoan kumppaniksi. Matala-alkoholinen viini on hyvä valinta myös lounas-sushin pariksi. 

Sushille sopiva samppanja | G.H. Mumm Cordon Rouge Brut

G. H. Mumm Cordon Rouge Brut on monipuolinen ruokajuoma ja se sopii erityisen hyvin kala- ja äyriäisruokien sekä sushin kanssa.

Sushille sopiva roséviini | Mateus Rosé

Mateus Rosé Original on monipuolinen ruokaviini. Puolikuiva, hapokas ja aromikas portugalilainen – roséviinien klassikko – toimii hienosti myös sushin kanssa. Viini on saatavana myös näppärässä, juuri yhdelle aterialle sopivassa 25 cl:n koossa. 

Sushin valmistaminen ja sushireseptit

Tärkeintä sushin valmistuksessa on raaka-aineiden tuoreus. Kalan kanssa kannattaa olla erityisen tarkkana, sillä raakana syötävän kalan on oltava ehdottoman tuoretta. Tiedustele kalatiskiltä, milloin kala on kalastettu ja kerro, että olet tekemässä sushia. Yleensä kauppiaat osaavat jo siinä vaiheessa antaakin tuoreinta mahdollista kalaa. Kerro myyjälle myös kuinka monelle aiot susheja tehdä, he osaavat neuvoa millaisia määriä kalaa tarvitset.

Sushin valmistuksessa tarvitset

  • sushiriisiä ja sushietikkaa (tai valmista kastiketta riisin maustamiseen)
  • sushinorilevää ja soijakastiketta
  • wasabia ja hillottua inkivääriä
  • raakaa merikalaa ja jättikatkaravun pyrstöjä
  • kurkkua ja avokadoa
  • seesaminsiemeniä

Tänä päivänä näitä kaikkia aineksia saa jo suurimmista marketeista, joissa on useissa jopa oma hyllynsä sushiaineksille. Voit myös itse valita sinulle parhaiten maistuvia ja sopivimpia raaka-aineita. Sushejahan voi täyttää oman mielensä mukaan vaikka pelkästään kasviksilla, jos niin haluaa.

Lisäksi valmistukseen tarvitset ainakin

  • bambumaton rullien käärimiseen
  • puikot jokaiselle ruokailijalle

Sushiriisin keittäminen

500 g sushiriisiä
1/2 dl riisiviinietikkaa
2 rkl sokeria
2 tl suolaa

Pese riisiä kylmällä vedellä, kunnes huuhteluvesi on kirkasta. Nosta riisi kylmään veteen ja anna seistä noin 10 min. Kiehauta miedolla lämmöllä noin 15 min. Siirrä kattila levyltä ja jätä riisi hautumaan kannen alle vielä noin 10-15 minuutiksi. Nosta riisi laakeaan vuokaan ja sekoita sitä pitkittäin ja poikittain, jotta se jäähtyy nopeammin. Mausta riisi sushiviinietikalla. Lisää etikka vähitellen riisin joukkoon hyvin sekoittaen, jottei siitä tule liian märkää.. Sekoittele riisiä kunnes se on jäähtynyt.

Nigirien valmistus

Varaa kuppiin kylmää vettä. Kostuta käsiä vedessä, jolloin riisi ei tartu sormiin kiinni. Ota sormilla sopivan kokoinen nokare riisiä ja muotoile siitä kämmenen pohjalla suorakaide. Puristele tiukaksi. Päällystä nigirit haluamallasi täytteellä, ja kiepsauta halutessasi ohut leväsuikale nigirin ympäri.

Makien valmistus

Makirullaa varten tarvitaan bambumatto sekä nori-leväarkkeja ja täytteteitä. Makirullan täytteeksi voi laittaa esimerkiksi avocadosuikaleita, kurkku- ja porkkanasuikaleita ja kalasuikaleita. Täytteille vain taivas ja oma mielikuvitus on rajana.

Aseta leväarkki bambumatolle. Levitä riisi leväarkille niin, että toiseen reunaan jää muutama sentti tyhjää. Levitä riisiä enintään sentin paksuinen kerros. Aseta noin kynän paksuinen täytesuikale joko rullan keskelle tai alareunaan. Kierrä rulla kiinni bambumaton avulla, ja sulje rulla kostuttamalla levää vedellä. Puristele rulla varovati tiukaksi.

Käytä terävää veistä kun leikkaat makirullasta siivuja. Voit kastella veistä vähän vedellä jottei se tartu riisiin kiinni.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!