Vinkit juhlien järjestämiseen

Vinkit juhlien järjestämiseen

Juhlia kannattaa aina, kun siihen on syytä. Aina juhlan ei tarvitse olla suuri – pienetkin juhlat piristävät arkea ja niistä voi tulla tapahtuma, joka muistetaan pitkään. Juhlien onnistuminen ei myöskään ole kiinni niihin uhratuista euroista. Myös yksinkertainen ruoka ja maistuvat juomat yhdessä lämminhenkisen ja mutkattoman tunnelman kanssa riittää onnistuneen juhlan järjestämiseen.

Ensin on hyvä miettiä, millaiset juhlat haluaa: suuret vai pienet, rennot vai etikettiä tiukasti noudattavat, illalliset läheisten kesken, kahvikekkerit, grillijuhlat, viinijuhlat pihapiirissä vai päädytäänkö sittenkin ravintolaan tai pitopaikan vuokraukseen. Erilaiset juhlat vaativat eri paikan, tarjoilun ja puitteet.

Erityisesti suurten juhlien järjestely on aloitettava hyvissä ajoin ja vaivattomimmin juhlien suunnittelu edistyy, kun muistettavista asioista tekee listan aikatauluineen. Myös alustava vieraslistan suunnittelu kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Kutsuttavien vieraiden määrä vaikuttaa paitsi juhlapaikan valintaan myös tarjoilujen suunnitteluun sekä siihen tarvitaanko juhlien järjestämiseen ammattilaisia. Juhla pitää aina suunnitella niin, että myös isäntäväki pääsee seurustelemaan vieraiden kanssa, joten vierastyövoiman käyttöä kannattaa miettiä. Tiestitkö, että kotona tehtävästä työstä – kuten siivouksesta ja ruuan laitosta, on mahdollisuus saada verotuksessa kotitalousvähennys?

Jos päädyt järjestämään juhlat itse, aloita suunnittelemalla tarkistamalla ainakin seuraavat asiat jo hyvissä ajoin

Astiat

Tarkista, että kotoa löytyy riittävä määrä tarjoilun edellyttämiä astioita, laseja ja ruokailuvälineitä. Myös tarjoiluastioiden, sokerikkojen, kermakkojen, kattiloiden, kahvinkeittimien, teepannujen, boolimaljojen ja termospullojen määrä sekä kunto on hyvä tarkistaa.

Yhtenäinen astiasto on kaunis kokonaisuus, ja jos itseltä ei tarvittavaa määrää löydy, voi kääntyä vaikkapa pitopalvelun tai kotiseudun Marttojen puoleen. Näiden lisäksi astioita voi saada vuokralle myös ravintoloista. Astioiden vuokraus yhdestä paikasta on myös vaivatonta ja palautuskin juhlien jälkeen sujuu helposti. Vuokraus kannattaa sopia hyvissä ajoin, sillä esimerkiksi ylioppilasjuhlien aikaan vuokraajia on liikkeellä runsain mitoin. Rennommissa juhlissa – kuten grillijuhlissa tai mökkijuhlissa – voi hyvin myös koota tarvittavat astiat useammasta eri sarjasta omista ja naapureiden kaapeista.

Pöydät ja tuolit

Harvalla meistä on kotona riittävän suurta pöytää ja määrää tuoleja ainakaan suurten juhlien vaatimaan pöydässä tapahtuvaan ruokailuun. Tällöin tarjottavat kannattaa suunnitella noutopöytään. Mieti minne asettelet ruokapöydän ja minne sijoitat juomat sekä mahdollisen lahjapöydän. Tarkista myös, että talosta löytyy riittävästi tuoleja sekä laskutilaa käytetyille astioille. Noutopöytä rakentuu kätevästi useammasta eri pöydästä ja kun ne peittää valkoisella tai juhlien teemaan sopivalla pöytäliinalla, tulee kokonaisuudesta kivan näköinen ja juhlava.

Kukkamaljakot

Suurissa juhlissa, kuten ylioppilasjuhlissa ja syntymäpäiväjuhlissa, useimmat vieraat tuovat päivän sankarille kukkia. Huolehdi jo hyvissä ajoin, että maljakoita on riittävästi ja siitä, että juhlissa on joku, joka huolehtii kukat maljakkoon ja lahjat lahjapöytään.

Vieraiden vastaanotto ja vaatteet

Suunnittele kuka ottaa vastaan vieraat, toivottaa heidät tervetulleeksi, ohjaa vaatenaulakolle ja juhlatilaan. Erityisesti kylmänä vuodenaikana pidettävissä juhlissa on syytä tehdä järjestelyjä, että vieraiden ulkovaatteiden ja kenkien varalta. Erityisesti niissä juhlissa, johin vieraat saapuvat eri aikaan, on huomaavaista, että vieraiden vastaanotto on mietitty etukäteen

Valokuvaaja

Suuret juhlat ovat ikuistamisen arvoisia. Häihin valokuvaajan palkkaaminen on jo useammalle itsestään selvyys, mutta ulkopuolista valokuvaajaa kannattaa harkita myös syntymäpäiville ja ylioppilasjuhliin. Valokuvaaja voi olla ammattilainen, mutta aivan hyvin myös tuttava voi ikuistaa juhlien tärkeimmät hetket vaikka viralliset potretit otettaisiinkin valokuvaamossa.

Kutsut

Kun kutsuttavat vieraat on päätetty, on aika lähettää kutsu. Pienempiin juhliin kutsun voi hyvin esittää suullisesti, mutta suuriin juhliin on kohteliasta lähettää kirjallinen kutsu, joka on aina kutsujan – juhlan päähenkilön – ja tilaisuuden näköinen ja oloinen. Kutsut voi aivan hyvin tehdä itse tai ne voi teettää alan yrityksissä. Joka tapauksessa ne kannattaa hoitaa hyvissä ajoin, jotta päällekkäisyyksiltä vältytään ja vieraillasi on mahdollisuus varata juhlapäivä kalenteristaan. Suuremmat juhlat tai teemajuhlat vaativat myös vieraalta aikaa kuten vaate- ja lahjan hankintaa.

Hyvästä kutsusta käy ilmi kutsun syy, tilaisuuden päivämäärä ja kellon aika (myös päättymisaika), kuinka monelle kutsu on, mahdollinen ohjelma sekä halutaanko kutsuun vastaus ja mihin vastaus halutaan.

Hankinnat ja siivous

Kaikki tarvittavat hankinnat on hyvä tehdä vähitellen, eikä asioita kannata jättää viime tippaan. Pilaantumattomat ruoka-aineet ja juomat, kuten viinit ja boolitarvikkeet, voi hankkia hyvissä ajoin. Jos haluat juhliisi kukka-asetelmia, ole yhteydessä kukkakauppiaaseen ajoissa.

Kotia ei tarvitse kalustaa suuriakaan juhlia varten uudestaan, riittää kun huolehtii niiden tilojen siivouksesta, joissa juhlien aikana oleskellaan.

Tarjoilu

Juhlatarjoilujen suunnittelu lähtee tilaisuuden luonteesta, teemasta, vieraiden määrästä sekä luonnollisesti omasta mausta. Noutopöytä on toimiva ratkaisu useimmissa isoissa kotona pidettävissä juhlissa. Ruuat katetaan noutopöytään aina siinä järjestyksessä, missä ne on tarkoitus nauttia: alkuruuat ennen pääruokia ja kylmät ruokalajit ennen lämpimiä.

Juomat valitaan tarjottavien ruokien mukaisesti. Tervetuliaismaljaksi valitaan useimmiten kuohuviini tai aito samppanja. Myös roseeviinit ja perinteikäs booli ovat sopivia vaihtoehtoja.

Noutopöydän ruuille käteviä ja edullisempia viinivalintoja ovat puna- ja valkoviinien hanapakkaukset.

Juhla voi hyvin olla myös alkoholiton, jolloin voi tarjota maljajuomana alkoholitonta kuohuviiniä tai alkoholittoman drinkin sekä viinien asemasta pöytään voi kattaa raikasta vettä, mehua ja perinteistä kotikaljaa.

Tiesitkö?

Alkoholilaki antaa kodin ulkopuolella pidettäville juhlille - myös perhejuhlille kuten lakkiaiset, syntymäpäiväjuhlat ja häät - virallisen leiman vaikka kokoontumislaki ei koskekaan julkisessa tilassa pidettäviä yksityistilaisuuksia. Se tarkoittaa, että suosituissa suurten perhejuhlien pitopaikoissa, kuten vaikkapa työväentaloilla ja nuorisoseurojen tiloissa pidettävistä juhlista, pitää tehdä ilmoitus poliisille, jos juhlissa tarjoillaan alkoholia. Osanottajamäärällä ei ole väliä. Anniskeluoikeudet saaneita ravintoloita ja muita pitopaikkoja laki ei koske. Ilmoitusvelvollisuus perustuu alkoholilain 58. ja 59. pykälään, ja se koskee myös työpaikoilla järjestettäviä juhlia.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!