Juusto ja viini | Mikä viini juustojen kanssa?

Juusto ja viini | Mikä viini sopii juustojen kanssa?

Sanotaan, että juusto saa viinin laulamaan. Mutta nuotissa pysyminen edellyttää, että juustolle valitaan oikea viini. Täältä löydät viinivinkit eri juustoille.

Juusto on vanhimpia ruoka-aineitamme

Juusto on vanhimpia ruoka-aineitamme, vanhempi kuin viini tai leipä. Ihminen on tehnyt juustoa ainakin 5000 vuotta. Vuosituhanten saatossa on kehittynyt lukuisia erilaisia valmistustapoja, joiden ansiosta saamme nykyään nauttia eri puolilla maailmaa valmistettuja, hyvin erilaisia juustoja. Ensimmäisen juuston syntyvaiheista ei ole varmaa tietoa, mutta teorioita riittää. Sattumalla oli todennäköisesti sormensa pelissä, kuten niin monessa muussakin keksinnössä.

Kreikkalaiset ja roomalaiset olivat taitavia viininvalmistajia ja valmistivat ja söivät paljon erilaisia juustoja. Roomalaiset taisivat kovien juustojen valmistuksen, ja juuston- ja osittain myös viinintekotaidon levittäminen on suurelta osin heidän ansiotaan. Sotaretkillään roomalaissotilaat söivät päivittäin juustoa, levittivät juustontekotaitoa ja omaksuivat myös valloittamiensa maiden perinteitä ja levittivät niitä edelleen. Myös kirkolla on ollut merkittävä rooli juuston kehityksessä. Juustonvalmistustaito säilyi ja sitä kehitettiin luostareissa.

Suomalaisille juusto maistuu: kuulumme 10 eniten kovia juustoja syövän maan joukkoon. Syömme niitä jopa enemmän kuin ranskalaiset, ja Ranskahan on sentään juustojen luvattu maa. Juuston kokonaiskulutuksessa pehmeitä juustoja suosivat ranskalaiset ovat toki kärkipäässä.

Vaikka syömmekin paljon juustoa, ei suomalaista kulttuuria voi varsinaiseksi juustokulttuuriksi kutsua. Juustolajimme on äkkiä laskettu. Ranskassa ja monessa muussa maassa sitä vastoin juustovalikoima on valtava. Ja niin kuin viinienkin, myös monien juustojen nimet ja usein myös alkuperä ovat suojattuja.

Juusto ei ole vain hyvää, se on myös terveellistä. Siinä on paljon vitamiineja ja kivennäisaineita sekä tietysti kalsiumia.

Viinin valinta

Mitä viiniä juuston kanssa kannattaa juoda? Monet liittävät juustoihin etenkin punaviinin, mutta se ei todellakaan ole itsestään selvää. Usein valkoviini on parempi vaihtoehto, sillä juuston voimaisuus ja rasvainen koostumus tasapainottavat hyvin valkoviinin aromeja. Neljä-viisi eri viiniä on yleensä sopiva määrä juuston- ja viininmaistajaisiin. Hyvä lähtökohta on valita yksi valkoviini, yksi kuohuviini, kaksi punaviiniä ja portviini.

Juustotarjotin

Kuinka monta juustoa ja mitä lajeja maistajaisiin pitäisi valita? Aluksi voi olla hyvä rajoittaa määrä viiteen-kuuteen lajiin. Itsestään selviä valintoja ovat kypsä brie tai camembert, samoin kuin pitkään kypsytetty kova juusto kuten grevé ja/tai parmesaani. Täydennykseksi voi valita kittijuuston, vuohenjuuston tai sini- tai viherhomejuuston. Juustot kannattaa ostaa juustokaupasta tai muusta kaupasta, jossa on palveleva juustotiski, niin juustoja voi maistaa etukäteen.

Mikä viini vuohenjuustolle?

Vuohenjuustoa, tai ranskalaista vuohenjuustoa eli chèvreä, valmistetaan hyvin erimuotoisina ja kokoisina. Juuston halkaisija on 5-7,5 cm, ja siinä on ohut valkoinen kuori. Maku on tavallisesti melko mieto ja aavistuksen suolainen, myös kuiva. Valitse viiniksi nuori Sauvignon Blanc -rypäleestä valmistettu viini. Aromaattisen valkoviinin hapokkuus ja raikkaus tuovat esiin juuston maun ja tasapainottavat juuston suolaisuutta.

Viinit vuohenjuustolle:

Mikä viini briejuustolle?

Valkohomejuustojen, joita ovat mm. brie ja camembert, sekä kittijuustojen seuralaiseksi sopivat valkoviinit, joissa on mielellään tammisuutta. Myös portviini käy hyvin, sillä sen tulinen makeus ja korkea alkoholipitoisuus korostavat juuston luonteikkuutta ja aromaattisuutta. Tai mikset tarjoaisi keskitäyteläistä punaviiniä, joka sopii aromikkaisiin juustoihin oivallisesti. Viini nostaa juustojen makuvivahteet esiin ja jättää hyvän jälkimaun.

Mikä viini Västerbotten-juuston ja parmesanin kanssa?

Västerbotten-juuston, parmesaanin ja muiden pitkään kypsytettyjen kovien juustojen kanssa sopivat täyteläiset ja aromikkaat punaviinit sekä kuiva samppanja. Kuivan samppanjan hapokkuus ja raikkaus sopivat juuston happamuuteen ja suolaisuuteen. Tarjoa esimerkiksi keskitäyteläistä ja raikasta samppanjaa.

Mikä viini sini- ja viherhomejuustolle?

Suolaiset sini- ja viherhomejuustot sopivat erinomaisesti portviinin ja makeiden jälkiruokaviinien kanssa. Pehmeän ja kermaisen, kohtalaisen suolaisen viherhomejuuston kumppaniksi käy marjaisa väkevä viini. Hyvin suolaisten, keskivahvojen ja vahvojen viherhomejuustojen kanssa puolestaan kannattaa tarjota portviiniä, erityisesti jonkin aikaa tammitynnyrissä kypsytettyä.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!