Kestävän kehityksen viinit ovat ympäristöystävällisiä

iloinen työntekijä poimii viinirypäleitä
Paikallinen kestävän kehityksen sertifiointi -merkki

Monilla mailla on omat sertifikaattinsa kestävän kehityksen viineille. Alkon valikoimassa olevia, eri maissa sertifioituja kestävän kehityksen viinejä yhdistää ympäristöystävällisyys.

Kestävän kehityksen viinit valmistetaan ekologisesti

Kansainvälisten vastuullisuusmerkintöjen, kuten Reilun kaupan tunnuksen lisäksi alkoholeille myönnetään valmistusmaiden omia kestävän kehityksen todistuksia. Paikallinen sertifikaatti kertoo siitä, juoman tuotannossa noudatetaan kestävän kehityksen periaatteita.

Kriteerit, joiden perusteella kestävän kehityksen sertifikaatti myönnetään, vaihtelevat hieman maittain. Tyypillisiä kestävän kehityksen toimenpiteitä viininviljelyssä ovat veden ja energiankulutuksen säästäminen, uusiutuvan energian käyttäminen ja kierrättäminen. Viinitarhat tulee suunnitella ja istuttaa ympäristöystävällisin menetelmin, luontoa ja sen monimuotoisuutta suojellen. Tarhat käyttävät energianlähteinä esimerkiksi vesi-, tuuli- ja aurinkoenergiaa.

Kestävässä kehityksessä kiinnitetään huomiota myös jätehuoltoon ja tuotepakkauksiin. Viinitarhojen tuottama köynnösjäte voidaan kompostoida ja käyttää uudelleen lannoitteena. Kevyillä pakkauksilla ja ekologisilla kuljetusratkaisuilla, kuten merirahdilla, pyritään vähentämään tuotteen hiilijalanjälkeä.          

Vaikka sertifikaattien myöntämisperusteissa on eroja, voidaan siis sanoa, että Alkossa myytävät paikallisen kestävän kehityksen merkillä varustetut alkoholit on tuotettu ympäristöystävällisesti.

Kuva Alkon paikallisesta kestävän kehityksen symbolista löytyy täältä.

Ovatko kestävän kehityksen viinit luomuja?

Paikallisilla kestävän kehityksen sertifikaateilla merkityt juomat eivät ole automaattisesti luomukriteerien mukaisesti viljeltyjä. Kestävän kehityksen viinit pitää kuitenkin viljellä energiaa säästäen, mutta luomutuotannossa ei ole energiankäyttöä koskevia vaatimuksia.

Jos haluat, että kestävän kehityksen viini on myös luomuviini tai vegaaninen viini, varmista, että pullossa on erikseen luomu- tai vegaanisuusmerkintä.

Tietoa kaikista Alkon Vihreä valinta -viineistä ja niiden symbolit löytyvät täältä.

Alkon kriteerit kestävän kehityksen viineille

Alkolla on omat kriteerinsä, joiden perusteella se ottaa valikoimaansa paikallisia kestävän kehityksen tuotteita. Alkon kriteerit auttavat kuluttajaa hahmottamaan, millä tavalla juoma on tuotettu.

Alko myöntää juomalle paikallisen kestävän kehityksen sertifiointi -symbolin näillä perusteilla:

  • Kestävyyssertifiointi koskee viininviljelyä ja valmistusta tuotantolaitoksessa. Vähintään 50 prosenttia sertifioinnin vaatimuksista pitää liittyä ympäristötoimiin.
  • Sertifiointi on maa- tai osavaltiokohtainen. Alko ei myy näitä pienempien maantieteellisten alueiden omilla kestävyyssertifioinneilla varustettuja tuotteita.
  • Sertifioinnin on oltava kenen tahansa juomatuottajan vapaasti haettavissa.
  • Vaatimusten täyttymistä valvotaan tarkastuksilla, jotka tekee ulkopuolinen auditoija.
  • Tuote- ja tuottajakohtaiset kestävyyssertifioinnit ovat selkeästi erillisiä, ja molemmilla on omat vaatimuksensa.
  • Sertifikaatti on näkyvillä juomapakkauksessa.

Alkon valikoimassa olevat paikalliset kestävän kehityksen sertifioinnit:

Kestävän kehityksen viinejä:

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!