Työntekijä saa Reilun kaupan viinistä reilun korvauksen

viinipullo jossa on reilun kaupan tunnus

Eettisesti tuotettujen viinien valmistusprosessissa kiinnitetään erityistä huomiota työntekijöiden oloihin ja palkkoihin. Reilun kaupan periaatteiden mukaisesti tuotetut viinit viljellään myös ympäristöystävällisesti.

Reilun kaupan lisä parantaa työntekijöiden oloja

Suomalaiselle kuluttajalle tutuin eettisen kaupan sertifikaatti on Reilun kaupan merkki. Reilun kaupan viinejä tuotetaan pääosin Etelä-Afrikassa, Chilessä ja Argentiinassa. Reiluun kauppaan kuuluu sekä pieniä viininviljelijöitä että suurtiloja.

Reiluun kauppaan kuuluvat viinin pienviljelijät muodostavat yhdessä osuuskuntia. Kun osuuskunta myy valmistamansa viinin, sille maksetaan viinin myyntihinnan lisäksi Reilun kaupan lisää. Osuuskunta voi päättää itse, miten se käyttää Reilun kaupan lisän. Varat voi käyttää esimerkiksi viinintuotannon tehostamiseen, viljelijöiden ja heidän perheidensä koulutukseen tai terveydenhuoltoon. Etelä-Afrikassa viiniosuuskunnat ovat käyttäneet Reilun kaupan lisää viljelijöiden lasten päivähoitoon ja koulutukseen sekä yhteisön terveydenhuollon kehittämiseen.

Reilussa kaupassa mukana olevat suurtilat puolestaan sitoutuvat maksamaan työntekijöilleen vähintään paikallisen lain edellyttämää palkkaa, jonka tulee nousta asteittain, työntekijän kokemuksen karttuessa. Työntekijöiden tulee saada kirjallinen työsopimus ja palkkakuitit. Heillä on oikeus järjestäytymiseen, sairauslomaan ja äitiyslomaan. Nämä oikeudet koskevat myös kausityöntekijöitä.

Lapsityövoiman käyttö on kielletty kaikilla Reiluun kauppaan kuuluvilla tiloilla.

Kuva Reilun kaupan symbolista ja tietoa muista Alkon eettisistä viineistä löytyy täältä.

Tuottojen pitää hyödyttää koko yhteisöä

Reiluun kauppaan kuuluvalla viinitilalla pitää olla oma, demokraattisesti valittu komitea. Komitea päättää, miten tila käyttää sille maksetun Reilun kaupan lisän.

Komitean toimintaa säädellään Reilun kaupan periaatteilla. Reilun kaupan lisää ei saa käyttää mihin tahansa, vaan varat tulee käyttää tilan kaikkien työntekijöiden hyvinvoinnin edistämiseen. Komitean pitää siis huomioida päätöksissään nekin tilan työntekijät, jotka eivät kuulu komiteaan.

Reilun kaupan viini on ympäristöystävällinen

Reilun kaupan viini ei ole sama asia kuin luomuviini. Reilu kauppa on kuitenkin ympäristöystävällinen valinta, koska viinien tuotannossa on noudatettava tiukkoja ympäristösäännöksiä. Niillä suojellaan sekä työntekijöitä että luontoa.

Haitallisten tuholaistorjunta-aineiden käyttö on kielletty. Viininviljelijöitä opastetaan valitsemaan luonnonmukaisia aineita ja viljelymenetelmiä, jotka ovat tehokkaita, mutta turvallisia ihmisten ja ympäristön kannalta.

Reilun kaupan viini on siis turvallinen valinta ympäristötietoiselle viininystävälle.

Fair for Life ja For Life kuuluvat Reiluun kauppaan

Muita Alkossa myytävien viinien eettisyystodistuksia ovat Fair for Life ja For Life. Molempien sertifikaattien saaminen edellyttää viinintuottajalta Reilun kaupan periaatteisiin sitoutumista maataloudessa, tuotannossa ja kaupankäynnissä. Tuottajan pitää myös edistää sosiaalista vastuuta yhteisössään.

Sertifikaattien myöntämisperiaatteet ovat samat, mutta Fair for Life -todistus myönnetään tuotteelle eli viinille. For Life -tunnus taas myönnetään pääsääntöisesti yritykselle eli viinitalolle, jonka toiminta on sosiaalisesti vastuullista ja ekologista. For Life -sertifikaatti voidaan myöntää myös tuotteelle, jos sen hankintaketju on tarkastettu, ja 80 prosenttia juoman raaka-aineista on For Lifen tai sitä vastaavan vastuullisuushankkeen hyväksymiä.

Fair for Life ja For Life -sertifikaatit ovat suomalaisille kuluttajille hieman vähemmän tuttuja kuin Reilun kaupan logo. Hyvä muistisääntö on se, että kaikki nämä sertifikaatit takaavat, että kyseessä on Reilun kaupan periaatteiden mukaisesti tuotettu viini.

Kuvat Fair for Life ja For Life  -symboleista ja tietoa muista Alkon eettisistä viineistä löytyy täältä.

Tutustu eettisen kaupan tuotteisiin:

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!