Mustikkainen jälkiruoka- ja kuohuviinivinkki itsenäisyyspäivään

Mustikkainen jälkiruoka- ja kuohuviinivinkki itsenäisyyspäivään
21.11.2018

Itsenäisyyspäivä on ehdottomasti yksi loppuvuoden suosikkipyhistäni. Se tuo mukavan tauon sekä juhlan tunnun kiireisen arjen keskelle. Tänäkin vuonna kokoontunemme tuttuun tapaan perheen kesken nauttimaan hyvästä ruoasta ja juomasta. Edellisvuoden itsenäisyyspäiväpostauksessa keskityin suolaisiin herkkuihin, mutta nyt halusin vaihtelun vuoksi ehdottomasti valmistaa jotain erityisen herkullista jälkkäripuolelta.

Sain inspiraation reseptiin kotimaisesta, Turussa valmistettavasta Valkia-kuohuviinistä. Se on puolikuiva, sopivan hapokas juoma, jonka valmistuksessa käytetään ainoastaan kotimaisia marjoja muun muassa valkoherukkaa. Sen maussa voi aistia myös aavistuksen sitrusta. Kuohari sopii erinomaisesti mm. skoolailuun, seurustelujuomaksi sekä erilaisten makeiden kaveriksi. 

Tein kyseisen juoman jälkiruokapariksi yksinkertaisen, mutta sitäkin maistuvamman mustikkajäätelön, jossa maistuu ihana kardemumma. Jätski onnistuu jokaiselta kotikokilta, ja se maistuu sellaisenaan, rennosti töttöröstä nautittuna tai vaikkapa juhlavammankin leivonnaisen komponenttina.

Mustikka-kardemummajäätelö

Tarvitset:
5 dl kuohukermaa
1 tlk (400 g) kondensoitua makeutettua maitoa
200 g mustikoita
1 rkl hienonnettua kardemummaa

Koristeluun:
mustikoita
muutama tuore rosmariinin oksa
mantelirouhetta

Juomasuositus:
Valkia Marjametsä

Valmistusohje:
Aloita jäätelömassan teko vatkaamalla kuohukerma jämäkäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kondensoitu maito, mustikat sekä kardemumma. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada se n. 1,5 litran vetoiseen vuokaan. Anna jäätelömassan tekeytyä pakkasessa yön yli. Koristele jäätelö ennen tarjoilua mustikoiden, mantelirouheen sekä muutaman tuoreen rosmariinin oksan kera. Voit halutessasi kumota jäätelön myös tarjoiluastialle ja tarjoilla sen kuten jäädykkeen.

Hyvää itsenäisyyspäivää,
-Heidi

Teksti ja kuvat: Heidi Kjellman

Olen kolmekymppinen helsinkiläinen foodie ja ruokabloggaaja. Inspiroidun sesonkien laadukkaista raaka-aineista ja kotikeittiössäni kokkaillaan useimmiten hyvää arkiruokaa varsin rennolla otteella. Vapaa-ajalla minut löytää todennäköisimmin kalasta Lapin erämaasta tai täplärapujahdista Kymijoelta.

Lue lisää Heidin Tiskivuoren Emäntä -blogista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!