Church Road

Viinintuottaja Church Road

Chuch Roadin viinitila sijaitsee Hawke´s Bayn viinialueella Uuden-Seelannin Pohjoissaaren itärannikolla. Hawke´s Bay on Uuden-Seelannin vanhin ja toiseksi suurin viininviljelyalue, ja sen nimesi 1700-luvulla kapteeni James Cook amiraali Edward Hawken muistoa kunnioittaakseen. Ensimmäiset viiniköynnökset alueelle istutettiin vuonna 1851. Sääolosuhteiltaan Hawke´s Bay´ssä Ranskan Bordeaux´n alueen kaltainen merellinen ilmasto ja pitkä, aurinkoinen kasvukausi: leuto, lämmin ja aurinkoinen kesä sekä tasaisesti sadetta ympäri vuoden takaavat viiniköynnöksille erinomaiset kasvuolosuhteet. Maaperä on monipuolista ja vaihtelevaa.

Church Roadin viinitilan perusti Bartholomew Steinmetz vuonna 1897, ja se on yksi Hawke´s Bayn vanhimmista viinitiloista. Tom McDonald aloitti 14-vuotiaana Church Roadin tilalla kesätyöntekijänä, ja ensimmäisestä kesätyöstä tuli lopulta hänen elämäntyönsä jatkuen aina hänen kuolemaansa saakka. Tilan perustajan, Bartholomew Steinmetzin kuoleman jälkeen vuonna 1936 Tom osti viinitilan itselleen, työskenteli siellä eläköitymiseensä vuonna 1975 saakka, ja osittain vielä sen jälkeenkin aina kuolemaansa vuonna 1987 asti. Hänelle luovutettiin Ison-Britannian ritarikunnan ansiomerkki työstään Uuden-Seelannin viininviljelyteollisuuden hyväksi vuonna 1976, ja hän kuuluu Hawke´s Bayn Business Hall of Fameen. Tom McDonald istutti ensimmäiset Cabernet Sauvignon -rypäleen köynnökset Hawke´s Bayn alueelle, joka sittemmin on niittänyt maailmanlaajuista mainetta erityisesti upeiden Cabernet Sauvignon -viinien viljelyalueena.

Church Roadin viinitila tunnettiin nimellä The McDonald Winery aina vuoteen 1992 saakka, jolloin se muutettin Church Road Wineryksi. Tilan omistaa nykyään maailman toiseksi suurin alkoholialan yritys Pernod Ricard. Church Roadin pääviinintekijänä toimii Chris Scott, joka valittiin Uuden-Seelannin Vuoden Viinintekijäksi vuonna 2016.


 

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!