Kotibaarin tarvikkeet – näillä pääset alkuun

Kotibaarin tarvikkeet – näillä pääset alkuun
30.08.2017

Cocktailien valmistusta jännitetään usein liikaa, eikä niitä tämän vuoksi uskalleta tehdä ollenkaan kotioloissa. Kenties luullaan, etteivät taidot riitä eikä välineiden hankintaan haluta panostaa. Uskomus on täysin turhaa. Jos innostusta löytyy, kannattaa käydä rohkeasti toimeen.

Cocktailien valmistuksesta on mahdollista tehdä taidetta, käyttää useita eri tekniikoille tarkoitettuja välineitä, mutta myös vähemmällä selviää. Lähes jokaisen kotikeittiöstä löytyy tarvikkeet, joilla pystyy loihtimaan niin perus- kuin jo hieman näyttävämpiäkin cocktaileja. Cocktailien ohjeita noudattaen kuka tahansa onnistuu varmasti!

Tässä tarvikkeet, joilla pääset hyvin alkuun.

Baarilusikka

Baareissa yleisimmin käytetty työväline on baarilusikka. Lusikkaa käytetään pääsääntöisesti juomien sekoittamiseen, mutta toimii mainiosti myös pienempien raaka-ainemäärien mittaamiseen. Baarilusikan tilavuus on 1 teelusikka / 0,5 senttilitraa. Kotona voidaan käyttää mitä tahansa lusikkaa jossa on pitkä varsi. Tärkeää on että lusikka ylettyy lasin pohjalle asti jotta juoman pohjalta saakka saadaan sekoitettua raaka-aineet sekaisin.

Mitta

Tärkeä työväline niin baareissa kuin kotonakin on mitta. Baareissa käytetään virallisia mittoja joiden koko vaihtelee 1 senttilitrasta 12 senttilitraan. Kotona mittana voidaan käyttää mitä tahansa leivontamittaa tai vaikka shottilasia. Raaka-aineiden mittaus on tärkeää jotta juomista saadaan kerta toisen jälkeen tasalaatuisia ja maultaan samanlaisia.

Shaker

Tänä päivänä baareissa cocktailit valmistetaan pääsääntöisesti ravistamalla shakerin avustuksella. Shakereita on paljon erilaisia, mutta perusperiaate käytössä on kuitenkin sama. Kotiin shakerin voi hankkia nettikauppojen kautta, kokkikaupoista tai Alkosta. Jos shakeria ei ole, voi sen korvata vaikkapa kannellisella hillopurkilla tai proteiinijuomashakerilla. Ravistaminen on hyvä tapa valmistaa juomia kun käytetään tuoreita sekä sokeripitoisia raaka-aineita. Näin saadaan varmasti juoma kunnolla sekaisin sekä ilmavuutta juomaan. Jos shakeria ei ole, voi sen korvata vaikkapa kannellisella hillopurkilla joka toimii samalla myös tarjoiluastiana tai proteiinijuomashakerilla josta löytyy myös siivilä.

Sitruspuristin

Sitrushedelmiä käytetään cocktaileissa todella paljon joten toimiva sitruspuristin on erittäin tarpeellinen. Sitrusten puristaminen olisi hyvä puristaa aina tuoreista hedelmistä jotta säilytetään juoman raikkaus. Valmiit sitrusmehut voi jättää kauppaan. Kokkipuodeista sekä isoimmista tavarataloista saa hankittua käsikäyttöisen sitruspuristimen, mutta tietty mehut voi puristaa käsinkin. Sitrukset tuovat juomiin raikkautta sekä tasapainottavat makeutta.

Satokauden marjaisat cocktailit

Tässä vielä ohjeet juuri tähän kauteen sopiviin, marjaisiin cocktaileihin, joiden pääraaka-aineena on käytetty kotimaisia Lapponia-likööreitä.

Helpot cocktailit kotona

Mustikkamaito

4 cl Lapponia Mustikka
8 cl Maitoa (voi käyttää myös manteli-, soija- tai kauramaitoa)
Sitruunan kuorta

Leikkaa sitruunasta iso siivu pelkkää kuorta ja lisää shakeriin. Mittaa Lapponia Mustikka ja maito mukaan ja ravista runsaiden jäiden kanssa juoma kylmäksi. Siivilöi juoma cocktail-lasiin ja koristele mustikoilla.

Syksyn tuoksu

4 cl Lapponia Lakka
3 cl Sitruunamehu
1 cl Kukkaishunajaa
Ginger alea

Mittaa Lapponia Lakka, sitruunamehu ja hunaja shakeriin. Ravista runsaiden jäiden kanssa juoma kylmäksi ja siivilöi pitkään highball-lasiin. Täytä lasi jäillä ja pidennä juoma ginger alella. Sekoita ja koristele sitruunalla ja mintulla.

Pekka Välitalo

Teksti: Pekka Välitalo

Pekka on yksi Suomen taidokkaimmista baarimestareista, joka on voittanut lukuisia cocktailkilpailuita, ja jolla on vuosien kokemus niin baaritiskin takaa kuin baarimestareiden kouluttamisesta. Pekka osaa sekä hifistelyn taidon, mutta ymmärtää myös, millä tavoin kotibaarista saa kaiken irti liikaa stressaamatta.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!