Ystävänpäivänä tapastellaan

Espanjalaisia tapaksia kinkusta, juustosta, chorizo-markkarasta ja leivästä.
31.01.2022

Herkutellaan tapaksilla

Espanjan ruokakulttuuri on rentoa, monipuolista, herkullista ja tukeutuu vahvasti paikallisuuteen. Rannikkoseuduilla pöytään nousee usein kalaa ja äyriäisiä, etelässä kasviksia ja keskellä Espanjaa tuhdit liharuoat. Kaikille keittiöille on yhteistä lähellä tuotettujen paikallisten raaka-aineiden arvostus.

Kaikille yhteistä ympäri Espanjan on myös hyvä seurusteluviini ja sen seurassa tarjoiltavat tapakset! Juomavinkillä on näin ystävänpäivän kynnyksellä ilo tarjota sinulle muutama uusi, keittiömestari Pasi Kurosen suunnittelema, tapasresepti. Kokosimme myös hyödyksesi espanjalaisten suosimat klassikkotapakset resepteineen. Uutta ja vanhaa yhdistämällä on ihana lähteä tapastelemaan kera Juomavinkin espanjalaisisten viinien.

Viinisuositukset tapaksille

Tapaksissa on kyse tavasta tarjota suolaista syötävää muutaman suupalan kokoisina annoksina hyvän viinin ja ystävien seurassa. Tapaskulttuuriin ei kuulu hienostelu: Espanjassa tapakset ovat yksinkertaista, mutta hyvää, edullista perusruokaa, joka syntyy pienellä vaivalla ja jota on helppo napsia sormin tai haarukalla. Tapaksia voi syödä niin monta pientä annosta ja juuri siinä järjestyksessä kuin haluaa. Kokeile Pasi Kurosen helppojen ja herkullisten tapasreseptien seurassa Campo Viejo Winemakers' Blend -punaviiniä sekä Campo Viejon laatucavaa. 

Elegantti, silkkinen ja pehmeä punaviini

Campo Viejo Winemakers´ Blend on kolmesta rypäleestä – Bobal, Grenache ja Tempranillo – valmistettu, hyvin pehmeä ja silkkinen punaviini. Viinissä käytetyt rypäleet on poimittu Campo Viejon tilan tarkkaan valituista vanhemmista köynnöksistä Riojasta. Viini itsessään on kuitenkin tyyliltään nuori ja eloisa, sillä terästankkikäymisen jälkeen se on viimeistelty lyhyellä kosketuksella tammeen. Campo Viejon pääviinintekijä Elena Adellin sekä Elena Suárezin ja Irene Pérezin yhteistyönä loihtimassa viinissä maistuu espanjalainen vuosisatojen kokemus ja tietotaito viinin valmistuksesta sekä intohimo intensiivisiä ja elegantteja viinejä kohtaan. Se on mutkaton ja helposti lähestyttävä seurusteluviini, jonka seurassa kannattaa tarjota lihaa ja makkaaraa sisältäviä tapaksia. Viini on saatavana Alkossa riittoisassa kolmen litran hanapakkauksessa isommalle ystäväporukalle.

Laatucava – myös ilman alkoholia

Campo Viejo Cava Brut Reserva ja alkoholiton Gran Campo Viejo Sparkling 0 % maistuvat upeasti läpi tapastelun ja niiden seuraan kannattaa tarjota erityisesti kasvis- ja kala- ja äyriäistapaksia. Molemmat kuohuviinit tulevat Sant Sadurí d´Anoian -kylästä Penedeksen alueelta. Laatucava valmistetaan aina perinteisellä menetelmällä kuten samppanjat. Toinen käyminen tapahtuu pullossa, jolla varmistetaan hienostuneet kuplat. Erittäin kuiva Campo Viejo Cava Brut on maultaan hapokas, sitruksinen, päärynäinen, kevyen paahteinen ja kukkainen.

Alkoholiton Gran Campo Viejo Sparkling 0 % valmistetaan ensin normaalisti valkoviiniksi cavan valmistukseen käytettyjen kuohuviinirypäleiden "perusviineistä", jonka jälkeen siitä poistetaan alkoholi menetelmällä, jossa hyödynnetään painetta. Näin viiniä voidaan höyrystää matalammissa lämpötiloissa kuin kiehuminen, joten viinin luonnolliset aromit säilyvät. Alkoholinpoiston jälkeen kuohuviiniin lisätään rypälemehutiiviste, jolla säädellään makeus. Lopuksi lisätään hiilihappo, joka aikaansaa kuplat. Lopputuloksena on maultaan tasapainoinen ja ryhdikäs alkoholiton kuohuviini.

Espanjalaisten suosimia tapaksia

Espanjassa tapaksia löytyy joka lähtöön: lihasta, kalasta ja äyriäisisitä, perunasta ja kasviksista. Tortilla española eli espanjalainen perunamunakas on tapasklassikoiden klassikko ja sitä löytyy taatusti lähes jokaisesta espanjalaisesta baarista. Yhtä yleisiä ovat tietysti oliivit, Serrano-kinkku, Jamón sekä espanjalaiset lihapullat. Tapas-pöydässä kauppansa tekevät myös juustot, joista lampaanmaidosta valmistettua Manchegoa löytyy aina. Friteeratut mustekalarenkaat ja pienet mustekalat sekä Gambas bil bil kuuluvat espanjalaisten itsensä suosimien tapasten joukkoon. 

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!