Zonin – kahden vuosisadan rakkaustarina viiniin

Zonin Prosecco ja Zonin Rose Prosecco
31.08.2021

Casa Vinicola Zonin tunnetaan viininvalmistajana globaalisti, mutta se on silti yrityksenä säilyttänyt tiiviin yhteyden juuriinsa; siihen maaperään, johon ensimmäiset viinintaimet Zoninin perheen toimesta 200 vuotta sitten istutettiin. Jo kaksi vuosisataa kestänyt palava intohimo viininvalmistukseen on kannustanut luomaan toinen toistaan laadukkaampia puna- ja valkoviinejä sekä tietysti Italian rakastetuimpia proseccoja.

Harvalla viininvalmistajalla on yhtä pitkät ja komeat perinteet kuin italialaisella Casa Vinicola Zoninilla. Veneton alueella kohoaville Gambellaran kukkuloille vuonna 1821 perustetun viinitilan toiminta on aikojen kuluessa laajentunut maailmanlaajuiseksi, minkä on mahdollistanut tasaisen laadukas viininvalmistaminen sekä pitkäjänteinen työ oman toiminnan ja tuotteiden kehittämisessä.

Vaikka yrityksen historia on vaikuttava, on toiminta ollut jatkuvasti kiinni omassa ajassaan, tässä päivässä – ja huomisessa. Tuotantomenetelmät ovat moderneja ja uusia viinejä tuodaan markkinoille huomioiden trendit sekä asiakaskunnan toiveet ja odotukset. Viinitalon viineissä maistat aina myös sen alkuperän - mielenkiintoiset rypäleet sekä maaperän ja ilmaston vaikutuksen.  

Raikas prosecco monessa eri koossa

Casa Vinicola Zoninin rakkaus viininvalmistukseen sekä taito tarjota sillä hetkellä parhaiten maistuvia viinejä loistaa Zonin Proseccoissa. Näissä upeissa kuohuviineissä on syvistä perinteistä kumpuavaa hienostuneisuutta tämän päivän mieltymyksiin upeasti sovitettuna.

Zonin Prosecco onkin yksi Italian rakastetuimmista proseccoista ja on saavuttaneet suurta suosiota ympäri maailman laadukkaita ja vivahteikkaita kuohuviinejä arvostavien keskuudessa. Designpulloa myöten tyylikkäitä Zoninin proseccoja saa Alkosta useassa eri pullokoossa, 150 cl, 75 cl ja 37,5 cl ja 20 cl, joista voi valita sopivimman oman tilaisuuden tai seurueen koon mukaan. 

Zonin Prosecco on saatavana Alkosta myös luomuna kätevässä 37,5 cl pullossa. Se sopii hyvin pienemmällekin porukalle illanviettoon ja kahdenkeskisiin herkutteluhetkiin. Zonin Prosecco Organic Dry on kuiva, hedelmäinen ja raikas luomuprosesso, joka maistuu ruoan kanssa tai ihan vain sellaisenaan.

Prosecco roseena ja puolimakeana

Roseeviinien ystäville Alkosta löytyy myös Zonin Rosé Prosecco, jonka Viinilehti nosti Alkon TOP3 roseeproseccojen listalle. Tämä roseeprosecco on erittäin kuiva, keskihapokas, mansikkainen, punaomenainen, sitruksinen ja hennon yrttinen. Zonin Rosé Prosecco on Zoninin Proseccojen tapaan raikas, ja siinä on ryhdikäs suutuntuma, eloisat kuplat ja miellyttävä vadelmainen jälkimaku.

Zonin Prosecco Ice Demi Sec on puolestaan puolimakea prosecco, joka toimii upeasti aperitiivina ja jälkiruokien seurassa. Jo nimikin viittaa siihen, että tämä prosecco kannattaa tarjoilla jäiden kera. Kun lisäät lasiin vaikkapa sitruunasiivun tai tuoretta minttua, korostaa se viinin hedelmäistä makua. 

Laadukkaat ruokaviinit

Casa Vinicola Zonin valmistaa proseccon lisäksi viinejä yhdeksällä viinitilalla Italiassa ja yhdellä viinitilalla Yhdysvaltojen itärannikolla Virginian osavaltiossa. Perheyrityksen toimitusjohtaja Gianni Zoninin mukaan kullakin perheen omistamalla viinitilalla on pitkät ja vahvasti paikalliseen kulttuuriin sitoutuneet perinteet, jotka peilaantuvat perheyrityksen jokaisessa viinissä.

Zoninin tuoteperheestä löytyykin oikea viini joka tilanteeseen, eikä riistakausi muodosta poikkeusta. Todellinen napakymppiviini riistapöydän ruokajuomaksi on viinitalon upea Masseria Altemura Sasseo. Persoonallinen viini, jossa maistuvat tummat marjat, mausteet ja tammen tuoma nahkaisuus, tekee pöydän antimilla herkuttelusta todellisen elämyksen. Tämä viini on yksi kansainvälisesti menestyneimmistä Puglian viineistä ja sai myös Viinilehdeltä 4/5 tähteä.

Valkoviinien ystävälle suosittelemme Viinilehdeltä niin ikään neljä tähteä saanutta laadukasta Rocca di Montemassi Calasole Vermentinoa. Vaalea Vermentino rypäle kasvaa pääasiassa juuri Italiassa, jossa Sardinia ja Liguria ovat sen suurimmat viljelyalueet. Rocca di Montemassi Calasole Vermentino on kuiva ja sen maku on melko täyteläinen. Viinistä löytyy hentoa vahamaisuutta ja oikein miellyttävää suolaisuuttakin, joka yhdessä tiiviin hapokkuuden kansa nostaa veden kielelle. Oikein mainio valinta esimerkiksi kalapöydän viiniksi. 

Zonin Valpolicella Ripasso Superiore on puolestaan tuhti ja hapokas viini ja juuri siitä syystä monipuolinen liharuokien kumppani sekä hyvä valinta myös hyvin kypsytettyjen juustojen seuraan. Kokeile sitä vaikkapa joulupöydässä perinteisen kinkun punaviininä tai syksyn riistaherkkujen seurassa. 

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!