Itsenäisyyspäivän kotimaiset maljat sekä ruokaherkut

Savuporo-karpalokääretorttu -resepti itsenäisyyspäivään
15.11.2017

Itsenäisyyspäivä on suosikkini talvikauden juhlapäivistä. Meillä on tapana joko kutsua vieraita illalliselle tai kerääntyä ystävien kanssa yhteen rennon illanvieton merkeissä. En keksi parempaa tapaa juhlia itsenäisyyttä kuin ystävien ympäröimänä hyvän ruoan ja juoman kera. Niin, ja linnan juhlat – ihailen pukuloistoa aina silmä tarkkana telkun äärellä!

Kehittelin postaukseen teille pari reseptiä #suomi100-hengessä, ja ne sopivat mukavasti illanistujaisiin tarjolle tai vaikkapa viemisiksi ilahduttamaan isäntäväkeä. Sain inspiraation resepteihin kotimaisen Valkian kuohujuomista.

Kotimaisessa Valkia kuohuviinissä maistuu suomalainen valkoherukka sekä mustikka. Se on väriltään hennon purppurainen ja maultaan varsin raikas sekä sitruksinen mustikkaisesta vivahteestaan huolimatta. Ideoin juoman makupariksi yksinkertaisen, mutta sitäkin herkullisemman annoksen: siikacarpaccion. Kala kypsytetään sitruunan mehulla, eikä se kaipaa kylkeensä kuin ripauksen suolaa, mustapippuria, parmesania ja rucolaa. Kalan lisukkeena voi halutessaan tarjota esimerkiksi saaristolaisleipää.

Valkian toinen herkku on jännittävä Valkia Kuohuva Glögi, jossa maistuu herukan lisäksi pomeranssi, kaneli ja lämmin kardemumma. Ihastuttava makujen kombo! Täytyy myös todeta, että kuplat toimivat tässä jouluisassa juomassa erinomaisesti. Kuohuvan glögin kaveriksi kehitin suolaisen kääretortun, joka kätkee sisäänsä savuporoa sekä kirpakkaa karpaloa.

Valkian toinen herkku on jännittävä Valkia Kuohuva Glögi, jossa maistuu herukan lisäksi pomeranssi, kaneli ja lämmin kardemumma. Ihastuttava makujen kombo! Täytyy myös todeta, että kuplat toimivat tässä jouluisassa juomassa erinomaisesti. Kuohuvan glögin kaveriksi kehitin suolaisen kääretortun, joka kätkee sisäänsä savuporoa sekä kirpakkaa karpaloa.

Savuporo-karpalokääretorttu

Tarvitset:

Pohja:
4 dl maitoa
1,5 dl ruokakermaa
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
sormisuolaa
vastarouhittua mustapippuria
3 kananmunan keltuaista
3 kananmunan valkuaista

Täyte:
1 dl kuohukermaa
1 dl maitorahkaa
100g savuporo-tuorejuustoa
100g savuporoa rouhittuna
pieni kourallinen karpaloita

Kuorrute:
0,5 dl kuohukermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
pari oksaa tuoretta rosmariinia
muutama karpalo

Valmistusohje:

Mittaa maito, ruokakerma ja vehnäjauhot kattilaan. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen. Anna seoksen kiehahtaa, jolloin se alkaa sakeutua. Anna massan jäähtyä. Lisää joukkoon leivinjauhe, sormisuola ja mustapippurirouhe. Lisää taikinaan keltuaiset yksi kerrallaan koko ajan voimakkaasti vatkaten. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi omassa astiassaan. Kääntele valkuaisvaahto taikinamassaan varovasti. Kaada taikina tasaisesti leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille. Paista pohjaa 180 asteisessa uunissa n. 20 minuutin ajan tai kunnes se on kauniin ruskea ja kypsä.

Valmista pohjan kypsyessä kääretortun täyte. Vaahdota kerma, lisää joukkoon maitorahka, tuorejuusto, rouhittu poro sekä karpalot. Sekoita täyte kertaalleen ja laita se toviksi jääkaappiin tekeytymään.

Kumoa kypsä kääretorttupohja toiselle leivinpaperille. Anna sen jäähtyä tovi. Levitä täyte tasaisesti pohjalle, ja rullaa se napakasti käärölle leivinpaperia ja molempia käsiä apuna käyttäen. Kääri kääretorttu tuorekelmuun ja anna sen levätä hetki jääkaapissa ennen koristelua.

Valmista kääretortun kuorrute sekoittamalla vatkattu kuohukerma sekä tuorejuusto keskenään. Kuorruta kääretorttu seoksella ja viimeistele se rosmariinin oksilla sekä tuoreilla karpaloilla.

Siikacarpaccio valkoisella lautasella

Siikacarpaccio

Tarvitset:

400g siikafilee (ruodoton)
1 sitruuna
sormisuolaa
vastarouhittua mustapippuria
2 rkl parmesan-raastetta
tuoretta rucolaa

Valmistusohje:
Siivuta siika mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Asettele kalaviipaleet tasaisesti suurelle lautaselle. Purista kalojen päälle sitruunan mehu. Mausta annos kevyesti sormisuolalla sekä mustapippurilla. Raasta pinnalle parmesan-juustoa. Anna annoksen tekeytyä jääkaapissa noin 20 minuutin ajan. Viimeistele annos tuoreella rucolalla juuri ennen tarjoilua.

Tunnelmallista itsenäisyyspäivää,
-Heidi

Ps. Huomasithan, että heti postauksen alapuolella sijaitsevasta pinkistä boksista voit tilata uusimmat blogikirjoitukset kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Heidi Kjellman

Teksti ja kuvat: Heidi Kjellman

Olen kolmekymppinen helsinkiläinen foodie ja ruokabloggaaja. Inspiroidun sesonkien laadukkaista raaka-aineista ja kotikeittiössäni kokkaillaan useimmiten hyvää arkiruokaa varsin rennolla otteella. Vapaa-ajalla minut löytää todennäköisimmin kalasta Lapin erämaasta tai täplärapujahdista Kymijoelta.

Lue lisää Heidin Tiskivuoren Emäntä -blogista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Juomavinkin uutiskirje!